perjantai 13. toukokuuta 2011

Avauduin

Lähes kolme kuukautta erosta.


Uskokaa tai älkää-
en ollut vielä tuuletellut tunteitani.
Päin naamaa.
Kunnolla.


Tänään sitten avauduin.


(referoituna)
Kuinka toinen mahduttaa itsensä jokaiseen lauseeseen.
Jokaiseen asiaan.
Kuinka kaikessa on aina vain kyse hänestä.
Ja häneen kohdistuvista vääryyksistä.
Kuinka kohtuutonta on kuulla rumia sanoja.
Kun ei niitä itse koskaan toiselle ole viljellyt eikä viljele.
Miltä tuntuu tajuta, ettei toinen ihminen ole kykenevä ajattelemaan 
saati näkemään asioita koskaan toisen kannalta.
...


Tyhjentävä kokemus.


(Tuntui muuten hyvältä.)


I guess I just lost my husband
I don't know where he went
So I'm gonna drink my money
I'm not gonna pay his rent (nope)
I've got a brand new attitude,
And I'm gonna wear it tonight
I'm gonna get in trouble
I wanna start a fight

Na na na na na
I wanna start a fight
Na na na na na
I wanna start a fight!

So,
So what I'm still a rock star
I got my rock moves
And I don't need you
And guess what
I'm havin more fun
And now that were done
I'm gonna show you tonight
I'm alright
I'm just fine
And you're a tool so
So what
I am a rock star
I got my rock moves
And I don't want you tonight
...
You weren't there
You never were
You want it all but that's not fair
I gave you life
I gave my all
You weren't there, you let me fall
...
                 - Pink, So what

1 kommentti:

  1. Niin! Itsekin avaudun silloin tällöin, mutta ei sillä näytä olevan vaikutusta. Luulen, että exäni empatiaovet eivät vain koskaan ole valmiit ottamaan vastaan mitään minun suunnastani.

    Ensimmäiseen puoleen vuoteen en minäkään muistaakseni raivonnut, olin vain niin käsittämättömän surullinen. Mutta tulihan se viha, onneksi. Se auttaa päästämään irti, joten oli lopulta helpottavaa siirtyä kylmään sotaan siitä antautuneesta tilanteesta, jossa surin vain lyötynä.

    Oli se vaikeaa. Hiljattain kun kuulin sen Laura Närhen Mä annan sut pois, meinasin edelleen, monen vuoden jälkeen, kuolla suruun.

    VastaaPoista